maaliskuun esikylvöt

Maaliskuun esikylvöt

Maaliskuu tuli ja meni ja silloin esikylvöjen määrä kasvoi merkittävästi. Mukavan kevään voimin oli helppo myös kasvattaa kylmää kestäviä taimia kasvihuoneessa, mikä entisestään teki esikasvatusvaiheesta siedettävämpää. Annan tässä vaiheessa kuitenkin sisältösuosituksen Youtube-videoilleni, joita tein kaksikin liittyen maaliskuun esikylvöihin. Maaliskuun esikylvöt, osa 1 – tomaatit, sipulit, leijonankidat, tuoksuherneet Maaliskuun esikylvöt, osa 2 – koulintaa ja järjestelyjä

soil blocker

Maksimoi tila ja määrä – Soil blockerien ja kylvöalustojen käyttö esikylvöissä

Ostin viime keväänä itselleni neljä kylvökuutiota tekevän soil blockerin (tälle ei taida olla suomenkielistä nimeä…) Olin vakuuttunut, että olisi aika päästä eroon esikylvöjen aiheuttamasta purnukkamerestä keväisin ja säästää tilaa. Alku soil blockerin kanssa oli varsinaista sähläystä ja olisin ensimmäisen vuoden kokeilujen perusteella väittänyt koko laitetta huijaukseksi. Kuutiot hajosivat ja olivat vain massa multaa kylvöalustoilla. Syy …

esikylvöt helmikuu

Helmikuun esikylvöt

Helmikuun kylvökalenteri on vielä aika helppo hallita. Oikeastaan koko alkuvuosi on fiilistelyä ja odottavaa aikaa. Tammikuun esikylvöt on pitänyt koulia (paprikat ja chilit) omiin purnukoihinsa, eikä tilasta ole vielä puutetta – tai alkaa se vähän puutarhuirin perhettä ärsyttämään (toukokuuta odotellessa). Maaliskuun kolkutellessa ovella, saattaa tilanne päästä ruuhkautumaan, mutta sitä odotellessa kylvöasiat ovat selvästi vielä hallussa. …

laventeli jättiverbena

Vaikeat kukat – Jättiverbenan ja laventelin esikylvöt alkuvuodesta

Jättiverbena ja laventeli, kaksi kaunista ja hyönteisiä houkuttelevaa kukkaa – ja niin vaikeita kasvattaa! Jättiverbenan siemenpussin selosteessa ei edes yritetä kaunistella asiaa: ”komea kesäkukka, joka hieman haasteellinen kasvattaa”. Siinä vasta myyntipuhe! Oli miten oli, jättiverbena ei ole todellakaan helppo kasvatettava ja samat kokemukset ovat itselläni myös laventelista. Molempien esikylvöaika koittaa heti alkuvuodesta tammi-helmikuussa, minkä takia …